Category: Header slider

Tervetuloa On the Rocksin 16-vuotisjuhliin!

Elokuun alussa 2001 perustettu On the Rocks juhlii koko viikon 16-vuotissynttäreitään, ja torstaina 27.7. kutsutaan kaikki ystävät ilmaiseksi kuuntelemaan Atomirottaa. Rotan, Rane Raitsikan J. Pajulaakson ja kolmikko on yksi viime vuosien mainioimmista ryhmistä, joka yhdistelee menestyksekkäästi funkkia, punkkia, rappia, bluesia, rockia ja rautalankamusiikkia.

Atomirotta julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2014 ja siltä lohkaisut singlet Aurinkoon ja Hima Taas nostivat yhtyeen yhdeksi vuoden ilmiöistä. Albumi oli julkaisijana toimineen Monsp Recordsin vuoden myydyin äänite ja YleX sekä Radio Helsinki valitsivat sen Viikon albumiksi. Aurinkoon -single valittiin äänivyöryllä Radio Helsingin kesähitiksi ja sen video on kerännyt Youtubessa jo 2 miljoonaa katselua. Atomirotta oli Emma-Gaalassa ehdolla vuoden 2014 tulokkaaksi ja vuoden 2014 yhtyeeksi. Kesällä 2015 yhtye soitti lähes kolmekymmentä kesäkeikkaa.

Atomirotan II -albumi ilmestyi keväällä 2016 ja nousi hienosti albumilistan sijalle 3. Levyllä kuullaan myös vierailevia tähtiä aina Apulannan Sipe Santapukista Queens Of The Stone Agen Gene Trautmaniin. Yhtye esiintyi loppuunmyydyillä klubikeikoilla sekä kesän 2016 kaikilla merkittävillä festivaaleilla.

Atomirotan tarina jatkuu nousujohdanteisesti myös vuonna 2017. Luvassa on runsaasti energisiä keikkoja ja myös uutta musiikkia.

Etusivu


www.facebook.com/atomirotta

Illan avaa Koskelainen & Kaverit -erikoiskokoonpano, jossa esiintyy tuttuja kasvoja On the Rocksin kuluneen vuoden varrelta lavalta sekä tiskin takaa.

VAPAA PÄÄSY!
Eteispalvelumaksu 3€